tiistai 29. syyskuuta 2015

Koulussa saimme metalliosat, jotka ensin putsasimme rasvanpoistolla ja laitoimme ne pesuriin joka teki huolellisemman pesun kuuman veden ja pesuaineen avulla. Sitten metalliosat laitoimme sinkoon.
Tässä kuvassa metalliosa on ollut sinkossa noin kaksi minuuttia. Sinkossa lasikuulat tulevat kovalla voimalla esineeseen puhdistaen sen. Tämän kappaleen suihkupuhdistus aste on Sa 2 1/2 Eli paljain silmin tarkasteltaessa sen pinnalla ei saa olla öljyä, rasvaa tai likaa eikä valssihilsettä eikä ruostetta maalia tai vieraita aineita.Pinnalle jäävät epäpuhtaudet näkyvät korkeintaan heikkoina värjäyminä, laikkumaisina tai juovamaisina varjostumina.
 Sitten ruiskumaalasimme kappaleen epoksi maalilla ja mittasimme siitä märkäkalvon paksuuden, siihen tarkoitetun kamman avulla, kun kampa painetaan märkään maalikalvoon, kastuvat ne piikit maalista, joihin maali yltää. Märkäkalvon paksuus voidaan arvioida sen mukaan, mitkä piikit ovat maalista kastuneet.
Seuraavana päivänä pääsimme mittaamaan kuivakalvon paksuuden, joka oli  50um. Tällä laitteella voi mitata kappaleesta maalin paksuuden rikkomatta maalin pintaa.
Päivittelen taas lisää....

torstai 10. syyskuuta 2015

 Tällä viikolla koulussa työstimme Pekon kanssa auton etupuskuria joka oli vaurioitunut, naarmuuntunut sekä haljennut. Ensin hioimme puskurin ja liimasimme haljenneen kohdan, puskuri on muovia joten käytimme siihen soveltuvaa liimaa.
Sen jälkeen kittasimme liimatun ja naarmuuntuneet kohdat sekä hioimme niin monta kertaa kunnes siinä ei enää tuntunut kädellä epätasaisuuksia. Pohjatyöt kannattaa tehdä hyvin, koska lopullinen tulos on riipuvainen pohjatöiden laadusta.
 Seuraavaksi, puhdistimme puskurin rarvanpoistoaineella ja suojasimme sen suojapaperilla, peitimme ei maalatut pinnat.
Sitten ruiskutimme puskuriin hiontamaalin kahteen kertaan. Hiontamaalia käytetään jotta maalattavasta pinnasta saadaan mahdollisimman tasainen ja väri tarttuu maalattavaan pintaan paremmin.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Kynäruiskumaalauksen jatkoa....

Ensin suojasimme auton kuvan huolellisesti suojapaperia ja teippiä käyttäen. Sitten ruiskumaalasimme kuvan taustan piirtämiämme ääriviivoja apuna käyttäen.














Taustan maalaamisen jälkeen suojasimme auton, jätimme vain mustat kohdat suojaamatta, mitkä ruiskumaalasimme ensin. Sen jälkeen suojasimme taas mustat kohdat ja ruiskutimme auton. Minua ihmetytti kuinka suuri osuus työstä on maalaamattomien kohtien suojaaminen teipin ja suojapaperin avulla. Teippiä käyttäen teimme välillä todella tarkkaa  suojausta ja aikaa kului monta tuntia, kun taas itse maalaaminen oli nopeasti tehty. Pohjatöillä on suuri merkitys työn onnistumisen kannalta.
Päivittelen taas lisää kun työ on valmis.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Viime viikolla aloitimme kynäruisku projektin. Heijastimme auton kuvan seinään ja piirsimme ääriviivat lyijykynällä.

tiistai 25. elokuuta 2015


 Tänään koulussa saimme metallikappaleet jotka puhdistimme.
Aluksi rasvanpoisto liuotin pesulla ja sitten vesipesurilla ja lopuksi hiekkapuhallus sinkoon.




Kuva ennen puhdistusta


ja puhdistuksen jälkeen...

maanantai 24. elokuuta 2015

olen Terhi hakala 33 vuotias pintakäsittely alan opiskelija. Hain tähän koulutukseen koska tykkään tehdä käsilläni ja nähdä työni jäljen.